Kaupankäynti on Uudessa maailmassa merkittävä elinkeino sekä intiaanien että eurooppalaisten parissa. Tavaraa kulkee moneen eri suuntaan: on intiaaneilta ostettuja tuotteita, joita laivataan Eurooppaan (esim. turkikset), on euroopasta intiaaneille laivattavia tuotteita, ns. intiaanikauppatavarat. On intiaanien tuotteita joita ostetaan siirtokuntien käyttöön, esim. maissi, ja on Euroopasta siirtokuntien käyttöön tuotavia tuotteita kuten ylellisyystavarat, jopa rakennusmateriaalit! On myös siirtokunnista siirtokuntiin kaupattavia tuotteita – etenkin Uusi Hollanti on erikoistunut kauppaamaan muille eurooppalaisille niitä tavaroita joita näiden emämaat eivät kykene järjestämään.

 
Kauppatavarat

Turkikset

Turkikset ovat Pohjois-Amerikan siirtokuntien merkittävin vientituote ja majavantaljat muodostavat leijonanosan näistä. Majavantaljat viedään Eurooppaan jossa niiden karvoista tehdään muodikkaita huopahattuja. Turkikset ostetaan intiaaneilta, ainoastaan ranskalaisilla on merkittävämpää omaa turkismetsästystä.

Yksi majavannahka vastaa helposti viikon palkkaa eurooppalaiselle
Tupakka

Tupakka on ainoa viljelykasvi jota kuljetetaan suurissa määrin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan ja turkisten jälkeen toiseksi arvokkain vientituote. Eurooppalaiset ovat myös oppineet tupakanviljelyn joten intiaanien merkitys tupakkakaupassa on vähenemään päin: intiaanit viljelevät tupakkaa kotitarpeiksi, mutta etenkin englantilaiset tuottavat suuria määriä halpaa tupakkaa plantaaseilla eteläisissä siirtokunnissaan. Uuden Ruotsin tupakkaviljelmät ovat vielä vasta aluillaan.

2-3 naulaa (siis noin kilo) tupakkaa vastaa eurooppalaista päiväansiota.

Fama-laiva palasi Ruotsiin v. 1644 lastinaan 20000 paunaa tupakkaa. Tämän lastin arvo Amerikassa oli noin 3200 riikintaaleria, Ruotsissa paljon enemmän.

Maissi

Eurooppalaiset ostavat maissia intiaaneilta ruokkiakseen omat siirtokuntansa. Eurooppalaisten omat viljat eivät yleisesti ottaen ole menestyneet Amerikassa ja toisaalta eurooppalaisten maissinviljely-yritykset eivät ole nekään hurraahuutoja aiheuttaneet. Lisäksi monien siirtokuntien – tämä koskee etenkin Uutta Hollantia muttei niinkään Uutta Ruotsia – asukkaista niin pieni osa on maanviljelijöitä että siirtokunnat eivät mitenkään voi tuottaa riittävästi viljaa omiin tarpeisiinsa. Maissia ostetaan siis syötäväksi, ei Eurooppaan laivattavaksi. Uuden Ruotsin asukkaat ostavat maissia lenape-intiaaneilta suhteellisen huokeaan hintaan, toisaalta intiaanien silmissä maissikauppa on hyvin kannattavaa.

Maissin ja muiden ruokatarvikkeiden hinta on toisaalta esimerkiksi Uudessa Amsterdamissa usein hyvin korkea ja eurooppalaiset eivät epäröi pyytää nääntyviltä naapureiltaan kiskurihintoja ruoasta. Intiaanit eivät osta ruokaa eurooppalaisilta.

Yksi tynnyri maissijauhoa voi maksaa jopa 15 floriinia, vajaan kuukauden palkan. Yhdellä floriinilla saa pari naulaa porsaanlihaa.

 

Alkoholi

Uuteen Maailmaan tuodaan viinejä ja muita hienoja alkoholijuomia (ja jopa olutta) Euroopasta, ja rommia laivataan puolestaan Karibialta. Lisäksi monissa siirtokunnissa on omaa alkoholinvalmistusta ja Uudessa Amsterdamissa myös panimo. Alkoholia ostavat sekä siirtokuntien asukkaat että intiaanit ja sen myyminen etenkin jälkimmäisille on usein hyvin tuottoisaa: Karibian rommi on hyvin halpaa ostaa mutta siitä saa intiaaneilta moninkertaisen hinnan. Intiaanit tarvitsevat alkoholia ennen kaikkea omien juhlamenojensa tarpeisiin, mutta myös henkilökohtaisen riippuvuuden ruokkimiseen. Alkoholikauppaa intiaaneille paheksutaan monen siirtokunnan papiston ja johtohenkilöiden parissa, ja sen pelätään johtavan jopa intiaanisotiin.

Nassakka rommia maksaa muutaman floriinin

 

Intiaanikauppatavarat

Eurooppalaisilla on usein pulmia sen kanssa miten maksaa intiaaneille: he eivät siis missään nimessä ole mitään kroisoksia jotka ostelevat majavalasteja muutamilla lasihelmillä. Eurooppalaisten rahalla ei ole intiaaneille arvoa ja läheskään kaikkia valkoisten arvostamia tavaroita he eivät katso ostamisen arvoiseksi: esimerkiksi eurooppalaisten vaatteet ovat intiaaneille enemmän hauskoja kuriositeetteja kuin himoittuja statusesineitä.

Varhaisten tutkimusmatkailijoiden ja ensimmäisten siirtokuntalaisten suorittamien markkinatutkimusten perusteella Euroopassa on kehittynyt oma teollisuudenalansa joka tuottaa intiaanikauppatavaraa: kuparikattiloita, kirveen- ja puukonteriä, peilejä, helmiä. Nämä ovat usein juuri intiaaneille räätälöityjä malleja: hollantilaiset esimerkiksi tekevät wampumia jäljitteleviä lasihelmiä.

Intiaanit ovat yleensäkin hyvin tarkkoja kauppatavaran suhteen. Esimerkiksi lasihelmissä vain tietyt värit ja laadut ovat haluttavia, muut täysin arvottomia. Ajatus siitä, että mikä tahansa eurooppalainen tuote olisi intiaanien silmissä arvokas on täysin väärä ja monet toiveikkaat kauppamiehet ovat kokeneet tämän karvaasti.

Monille siirtokunnille on itse asiassa tuottanut ongelmia saada riittävästi kauppatavaraa jolla maksaa turkiksesta ja ruoasta intiaaneille. Esimerkiksi Uudessa Ruotsissa on kärsitty pahasta intiaanikauppatavaran puutteesta: emämaa-Ruotsi ei yksinkertaisesti tuota juuri mitään sellaista mikä kiinnostaisi intiaaneja, niinpä ruotsalaiset joutuvat ostamaan intiaanikauppatavaransa kovaan hintaan hollantilaisilta mikä yleensä syö kaikki voitot kaupankäynnistä.

Jotkut intiaanikauppiaat ottavat myös hopeaa vastaan, mutta tämä vaatii kyseiseltä kauppiaalta itseluottamusta ja valkoisten kulttuurin tuntemista sillä muiden intiaanien parissa hopeasta ei ole hyötyä vaan se pitää myöhemmin vaihtaa valkoisten kanssa johonkin muuhun.

 
Valuutat, arvot

Eurooppalaiset käyttävät monia erilaisia valuuttoja, useimpia näistä ylikansallisesti, ja niiden keskinäisiin arvoihin vaikuttaa lukemattomia seikkoja. Periaatteessa kolikon jalometallin määrä edelleen määrittelee rahan arvon mutta samaan aikaan valtiot harrastavat jo kaikenlaisia finanssipoliittisia toimenpiteitä ja markkinat puolestaan vastaavat niihin omilla reaktioillaan, ja merkittävä osa kaupankäyntitaitoa on näiden rahan arvoon vaikuttavien keinottelujen tunteminen.
Eurooppalainen rahajärjestelmä 1600-luvulla on kamala suo johon ei tarvitse tässä pelissä onneksi pahemmin sotkeutua.

Uuden Ruotsin virallinen raha on riikintaaleri ja sitä käytetään kirjanpidossa palkkojen ja sakkojen suuruuden määrittelyyn mutta käytännössä Uudessa Ruotsissa ei ole liikenteessä montaakaan riikintaalerin kolikoa vaan hollantilainen floriini hallitsee jokapäiväistä kauppaa.

Intiaanien wampumhelmet toimivat rahana siirtokunnissa paitsi intiaanikaupassa, jopa valkoisten välisessä kaupassa (vaikka wampum ei oikeastaan olekaan pelkästään rahayksikkö, vaan sen merkitys intiaaneille on monimutkaisempi). Wampum on yksi Uuden Hollannin virallisista rahayksiköistä ja wampumin valmistus on keskittynyt hollantilaisten hallitsemille alueille.

Tässä vielä eri rahojen arvoja. Pelissä puhutaan floriineista ja stuivereista (eli hopearahoista ja kuparikolikoista) ja näitä kuvaavat erilaiset hopean- ja kuparinväriset kolikot.
Riikintaaleri: ruotsalainen 25g hopeakolikko tai jättimäinen kuparinen plootu

Floriini eli guilderi: hollantilainen 3,5g kultakolikko tai 10g hopeakolikko, maailmankaupan raha

Stuiveri: hollantilainen kuparikolikko, yleinen pikkuraha

Wampum eli sewant: simpukankuoresta valmistettu valkoinen tai purppurainen pieni helmi, säilytetään nauhoissa ja hinta lasketaan nauhojen pituuden mukaan.

Yksi riikintaaleri = 2,5 floriinia

1 floriini = 20 stuiveria

1 floriini = 3 syltä wampumnauhaa

1 syli wampumnauhaa = 240 helmeä
Yksi floriini on jo vallan kelvollinen päiväpalkka eurooppalaiselle työmiehelle